13.3.2012 - Ylivoimaa, ylivoimaa, mikä se on? Boosters!
Tiistaina 6.3 pelattiin runkkarin viimeinen koitos harjoitushallissa HC Intersportia vastaan ja ilmassa oli jännityksen omaista fiilistä havaittavissa. Jo pelkästään samat pukukoppi tilat ottelun alla toivat sähköä ilmaan.

Maalissa loisti Atte "kumiorava" Heinola ja paikalle oli vaivautunut 12 toinen toistaan mustempaa miestä. Pelin alussa Intersport sai helpon flipperi maalin ja meni 0-1 johtoon. Varsin nopeasti Boosters kuitenkin tasoitti hyvin tyypillisellä ilveksen vuoden 85 tyyppisellä maalilla. Mieleen tuli Vekku Salo ja Jyrki Lumme kun Pasi "Paha" Suonpää syötti pakki-pakki syötön hyökkäyspään maalin takaa Jari"Etumies" Ojalalle joka pisti ranteet lukkoon ja nimen lehteen. Lukemat olivat 1 - 1 ja tämän jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Pelin paino piste pidettiin loppujen lopuksi hyvin koko 60 min ajan Intersportin päädyssä ja onnistumisia tuli todella laajalla rintamalla joka lupaa hyvää kevättä odotellessa. Intersport harrasti ns. Drappinkin hokia eli houkuttele vastustaja omalle hyökkäys alueelle ja kärky läpi syöttöä. Läpiajoja olikin huomattava määrä ottelun aikana mutta Atte osoitti mistä palkka maksetaan. Ota kiekko hanskaan ja tee olo turhautuneeksi vastustajalle. Taktiikka onnistuikin varsin mallikkaasti.

Piristävää oli laajan rintaman onnistumiset joukkueena. Pudotuspelit alkavat jo näkyä ja vastaan Iso Paha saa viime vuotisen vastustajan Porin Koneran joten revanssi koetaan jo alkumetreillä.

Illan tehot: Erik 2+3, Mikko 2+1, Pasi 1+2, Pekka 0+3, Jari 1+0, Sami 1+0, Kaj 1+0, Aki 0+1

Illan tähdet: 3. Erik Limnell, 2. Mikko Grönroos, 1. Pekka Setälä
5.3.2012 - Kärkikahina Boostersille Viivi Taavin ja Taavi Viivin kapulaisella voimalla
Lauantain hegemonia oli Luvata vs. Boosters ja illan koitos osoitti että Iso Paha on valmis Playoffien kynnyksellä ja nippu on leveä Tiehallinnon leveä kuljetus.

Nenät punaiseksi edellisiltana loihtineet Kaj "Tiivi Taavi" Wallin ja Jarkko "Viivi Taavi" Lanki iskivät ottelun sävelet Boostersille. Tekemällä yhteensä 3 maalia isännille. Loppulukemat viimeisteli Pekka "Daddy" Setälä. Hyvää oli pieni mutta leveä materiaali joka pelasi nöyrää jääkiekkoa koko 60 min. Atte "Kumiorava" Heinola pelasti monen monta paikkaa pelin aikana.

Illan tehot: Pekka 1+0, Anssi 0+2, Pasi 0+3, Kaj 2+0, Jarkko 1+0

Illan tähdet: 3. Atte Heinola, 2. Kaj Wallin, 1. Jarkko Lanki
28.2.2012 - Päähuomion sai Pata vs. IFK ja pisteet meni mustalle pahalle
Pori lauantai-iltana ja Isomäessä hegemonia Pata vs. IFK. Tähtitaivaan alle oli marssinut 7 kovaa tinasoturia ja vastassa oli Heating Team kotikentällään. Maalissa Atte "Kumiorava" Heinola. TV:stä tuttu maikkarin chat-juontaja Maisa oli kannustamassa myös Boostersia voittojen tiellä.

Peli pelattiin täydet 60 min yhtä päätyä Heating päädyssä. Vahinko laukauksen turvin Heating pääsi pelissä 1 - 0 johtoon. Heating oli hälyyttänyt pika pestillä sentteriksi myös Patu jäähoitajan joka lakaisi aloituksia vuosien kokemuksella Heatingille ja Boostersin aloituskammo sen kuin jatkui.

Vapauttavan maalin sivalsi vetoharjoituksia koko pelin esittänyt Timo "Ahma" Ahmaoja, pelkästään Timon lavasta lähti tuollaiset 30 laukasta pelin aikana että se kertoo jotain pelin painopisteestä. Kunnes tähtitaivaan valaisi jälleen Anssi "Hauis" Isomäki ja raapi 2 seuraavaa maalia. Anssin nousu johteinen peli viime aikoina lupaa hyvää kevättä kohden. Arkun kävi naulaamassa Pekka "Daddy" Setälä myös 2 kaapin arvoisesti ja ilta oli valmis.

Illan tehot: Pekka 2+2, Anssi 2+0, Tero 0+2, Janne 0+2, Ahma 1+0, Jarkko 0+1

Illan tähdet: 3. Anssi Isomäki, 2. Timo Ahmaoja, 1. Tero Flodström
18.2.2012 - Mylly Team kesti hyvin Boostersin myllytyksessä
Härkäviikko sai päätöksensä Luvian pyhätössä ja vastassa oli Mylly Team. Maalissa aloitti Ice Hearts laina Marko Jokiranta joka oli mies paikallaan. Paluun boksiin teki myös Pekka "Duracell" Setälä.

Ensimäinen erä oli kokonaisuudessaan tarkkaa peliä ja se mentiin pienoisessa Boostersin hallinnassa. Pekka "Duracell" Setälä vapautti pelin 1 - 0 maalilla ensimäisen erän loppu puolella. Namu passin maaliin jakoi Mikko "Moukku" Grönroos ja toimitus toivottaa Mikolle myös Lauantai-iltaan hyvää passionnea! Kokonaisuudessaan erä oli tarkkaa peliä pisteistä ja näissä numeroissa mentiin myös kahville ja pullalle eri erätauolle.

Toinen erä ja uudet sävelet oli teemana ja se oli havaittavissa jo alusta lähtien koska Mylly Team joutui Boostersin myllyn alle sananmukaisesti. Myllytyksen pääarkkitehteina häärivät ns. ykkös vitjan pojat nakuttaen komiat 8 pinnaan yhteensä. Positiivista oli sairaslomalta paluun tehnyt Pekka "Duracell" Setälän pirteä esitys. Ei muuta kuin kevättä odotellessa..........

Illan tehot: Pekka 1+3, Erik 2+0, Aki 2+0, Mikko 1+1, Jarkko 0+1, Timo 0+1

Illan tähdet: 3. Pekka Setälä, 2. Erik Limnell, 1. Aki Heikkilä
15.2.2012 - 4-3 voitto Tinasotureille
Pelipaikka sekoilujen jälkeen pelattiin Boosters vs. VVK kotiluolan valaistuksessa. Taktisesti loistava VVK oli saanut maaliinsa lainakontrahtilla Tinasotureiden kakkos veska Atte "Kumiorava" Heinolan.

Peli lähti käyntiin Boostersin totulla myllyllä ja ensimäinen kymppi pelattiinkin kokonaan punaisten päädyssä. Maalinteon aloitti Kaj "Sonni" Wallin joka päätti samalla piiiiiiiiiiiiiiiitkäääääääääään kuivan kautensa. Jos nyt nähdään se kuuluisa Heinzin ketsuppipullo ilmiö...? Esityön tähän suoritti ykkös sentteriksi ylennetty Anssi "Hauis" Isomäki. Lisää vettä myllyyn löi Aki Heikkilä jälleen Anssi "Hauis" Isomäen esityöstä ja Anssi kiittää vastuusta. Ensimäisen erän aikana VVK tasoitti vielä lukemiksi 2 - 1.

Toinen erä ja kelkka kääntyi kokonaan ja pelitilan otti suvereenisti VVK haltuun. Hyökkäykset vyöryi koko ajan Boostersin päätyyn. Järkevällä pelaamisella Tinasototurit meni 3 - 1 johtoon Erik "Limppu" Limnellin raudan lujalla rouhimisella. VVK tasoitti lukemat 3 - 2 ja mylly painoi painamistaan. Maali roikkui ilmassa pitkän aikaa mutta painostuksen keskellä Sami "Sanko" Suonpää kävi tuikkaamassa helponoloisesti lukemat 4 - 2. Pelin lopussa Tinasoturit painoivat peliä mallikkaasti VVK:n päätyyn mutta Pasi "Paha" Suonpää hukkasi tuhannen taalan paikan vetämällä puolustajan suojuksiin josta kiekko kimposi suoraan VVK:n hyökkääjälle ja yksin läpi loppulukemat 4 - 3 olivat taululla.

Loppu yhteenvetona voidaan mainita että Janne "Caldwell" Rajala nousi tasapisteisiin puolustajien pistepörssin piikki paikalle yhdessä Pasi "Paha" Suonpää:n kanssa ja sulkana hattuun mainittakoon Anssi "Isäntä" Isomäen mainio peli koko 60 min ajan ja hän näytti mistä on pienet Sachtlebenin miehet tehty.. Voitti aloitukset 70 - 30, repi, raastoi ja rikkoi sekä puolusti asenteella ja siinä sivussa vasemmalla kädellä johti hyökkäystä kapellimestarin elkein. Tästä osoituksena oli upea takasyöttö Aki "Lapin lahja" Heikkilän maaliin mm. Hyvää on että kevät lähenee ja arsenaali näyttää leveältä ja runkosarjan kruununa on Luvata ja Intersport kohtaamiset PlayOffien kynnyksellä. Varmaa on se Boosters on ilmottautunut runkosarjan voittaja ehdokkaaksi ja varteen otettavaksi mestari kandidaatiksi. Toimitus kiittää ja vaikenee toviksi.

Illan tehot: Sami 1+0, Aki 1+0, Kaj 1+0, Erik 1+0, Anssi 0+2, Jari 0+1, Jarkko 0+1, Janne 0+1

Illan tähdet: 3. Anssi Isomäki, 2. Aki Heikkilä, 1. Erik Limnell
7.2.2012 - Playoffit lähenee ja peli kovenee
Maanantai ilta ja sairastupa pitkä kuin nälkävuosi Boostersilla. Parrasvaloissa oli 8 rohkea tinasoturia 4 pakin voimin ja 4 hyökkääjän voimin. Debyytin Boostersin maalilla teki Henri Ekman ja paikattavakseen hän sai Mika "Saukko" Savikon saappaat kokoa 43 eurooppalaisittain ja 9,5 jenkki mitoin.

Loistavasti tuntui Henri mahtuvan koon 43 saapikkaaseen koska ei tuntunut hiertävän lainkaan miestä saapikas koska meno oli sen mukaista alusta alkaen. Pelin erikoisuus oli uusiksi mennyt sentteriosasto Jarkko "Ruka" Lanki ja Pasi "Tappaja Suonpää. Erikoisista lähtökohdista huolimatta oli kauden ensimäinen peli jossa aloitusvoitot menivät suvereenisti Boostersille 75 - 25. Mistä mahtoi moinen tilasto kummajainen juontaa juurensa.. Ei se aloittaminen niin vaikeaa tunnu olevan Jarkko ja Pasi kohisivat pelin päätyttyä yhteen ääneen. Tiistain jäävuorolla Jarkko ja Pasi opettavat Kari Takon kiekkokoulun tyyliin aloituksia muille sairaslistan senttereille. Lisäksi Janne Virtanen on lupautunut tulemaan aloituskoulutuksen rehtoriksi 10.000 aloituksen voimalla ja voittoprosentilla 70%.

Pelin alussa King's Team lahjoitti 1 - 0 lukemat Boostersille ja kärppänä tilanteessa oli Sami "Teippikone" Suonpää. Lukuisia tilanteita loi Noormarkun kaksikko Mikko "Moukku" Grönroos ja Erik "Daddy" Limnell. Ajassa 45 min Mikko "2 jäähyä" Grönroos ottaa istunnon jonka aikana King's Team tasoittaa lukemat 1 - 1. Kokonaisuutena aistittavissa oli että kevät lähenee.

Illan tehot: Sami 1+0

Illan tähdet: 3. Henri Ekman, 2. Erik Limnell, 1. Sami Suonpää
4.2.2012 - King's Papat sai kyytiä 6 - 0
Isohalli ja loukkaantumissuma joten otteluun lähtö kohdat eivät olleet parhaat mahdolliset. Poissa olivat Pekka "TV:stä tuttu" Setälä ja Aki "Prosessimies" Heikkilä eli paljon oli pisteitä poissa otteluun lähdettäessa.

Ykköspakkiparin muodosti sähköinen kaksikko Jarkko "Kaapeli" Lanki ja Jari "Voltti" Ojala ja tämä osoittautui onnistuneeksi vedoksi koska sähköparisto kaksi oli oikea moottori kentällä. Pelin alku tahdit löi Mikko "Moukku" Grönroos, Sami "Sanko" Suonpään unelma passista joka oli koko kentän pysty syöttö ja yksin läpi ja totutusti Mikko pisti limpun pesään. Koko ottelun ajan Boostersin pakkikalusto esittäytyi varsin pirteästi ja tästä todisteena maali jokaiselle pakille. Janne "Caldwell" Rajala mm. pääsi yksin läpi ja ujutti törkeästi maalivahdin länkkäreistä pörsän. Ottelussa nähtiin monta toinen toistaan hienompaa syöttö rallia ja joka oli mahtavaa katseltavaa paikka paikoin.

Illan tehot: Mikko 1+2, Jarkko 1+1, Sami 1+1, Janne 1+1, Pasi 1+0, Jari 1+0, Erik 0+2

Illan tähdet: 3. Jarkko Lanki, 2. Janne Rajala, 1. Atte Heinola
4.2.2012 - Ottelun anti oli hyvää ja pahaa Autotaloa vastaan
Harjoitushalli ja pieni kaukalo olivat asetelmat Boosters vs. Autotalo ottelussa. Pelitilan ollessa ahdas meni Autotalo todella helposti jo 7-1 johtoon. Toinen toistaan korttelikiekkomaisempia suorituksia esittänyt Boosters ui syvällä käsi pohjaa epäonnistuen melkein kaikessa ensimäiset 50 min.

Kunnes ajassa 50.34 tapahtuu jotain käsittämätöntä ja Boosters tasoittaa lukemat 7 - 2 ja alkaa helvetinmoinen 10 minuuttinen jonka tuloksena Iso paha tykittää yhteensä 5 maalia eli joka toinen minuutti ja viimeisen maalin sivaltaa Anssi "Dia-sarja" Isomäki ja samalla summerin soidessa. Hyvää oli viimeinen 10 minuuttinen joka osoitti sen että kaiken kulkiessa kaikki saavat pelätä tosissaan Isoa pahaa ja kaiken mennessä päin vittua kävelevät mummotkin yli samaisen joukkueen. Loppu kauden ohjenuoraksi on otettu viimeisen 10 asenne.

Illan tehot: Kaikille 3+3

Illan tähdet: 3. Kaikki pelurit
16.1.2012 - Iso paha rypee tappioputkessa ja peli kulkee molli voittoisesti!
Boosters ui syvissä vesissä käsi pohjaa tällä hetkellä. Toinen tappio putkeen oli tosi asiaa E-Teamia vastaan numeroin 3 - 1 ja viimeisen 4 pelin saldo on 1 voitto ja 3 peliä selkään. Havaittavissa on ylimielisen joukkueen pelaamista selvästi koska perus asiat eivät maistu kenellekkään tällä hetkellä.

Haut hyökkäyksiin puuttuvat tyystin ja toiseen aaltoon pelaaminen ei luonnistu lainkaan. Peli on jotenkin uomissaan 60 min mutta viimeinen silaus puuttuu pelaamisesta yleisellä tasolla ja se on näkynyt tulostaululla myös tappioiden muodossa. Tämän viikon Tiistaina on jää jonne toivotaan suurta osannottomäärää pelin kääntämiseksi. Seuraavaksi vastaan astelee kokenut Autotalo joten helpommaksi ei vastustajat ainakaan käy. Ilman tappelun tuomaa ulosajoa ottelun 3. tähteä olisi ollut Sami Suonpää mutta direktoraatti rokotti tästä..

Illan tehot: Sami 1+0, Jari 0+1

Illan tähdet: 3. Mikko Grönroos, 2. Sami Suonpää, 1. Timo Ahmaoja
8.1.2012 - Kolmas peli putkeen joka päättyi 4 - 3 lopputulokseen
Peliin lähdettiin vahtivuorojen tiimellyksessä. Pukukopissa oli hilpeä "Julkikset Katkolla" televisio ohjelman mukainen teema ja Mikko "Moukku" Grönroosin ja Janne "Galdwell" Rajalan Idänreissun antimien tuote-esittely TV-Shop teemalla. Vastassa oli Oranssi pirulainen Porin Konera. Sanktio niskassaan peliin lähti Janne "Galdwell" Rajala eli ei YV minuutteja pelissä ja kaikki AV:t kentällä pelissä.

Maamme laulun soidessa ja kiekon pudotessa jäähän oli julkisten katkaisuhoito historiaa ja pisteistä taisteltiin kovaa ja puhtaasti. Pelin alusta lähti oli selvää kuka toimii kapellimestarina tässä pelissä ja tahtipuikkoa heilutti etunenässä Pekka "MiniMini" Setälä. Konera taisteli 1 - 0 johdon itselleen mutta Sami "Väkkärä" Suonpää tasoitti lukemiksi 1 - 1. Boosters raastoi ja taisteli tilanteita vastustajan päätyyn mutta Konera kävi aina silloin tällöin vierailemassa puolustusalueella tehokkaasti tehden ekan erän päätös lukemiksi 1 - 3.

Toinen erä Iso Paha myllyttää ja tasoittaa lukemiksi 3 -3. Aki "Jänkhä"Heikkilä lyö lukemat 2 -3 Janne "Galdwell" Rajalan syötöstä ja tasoituksen perään rutistaa Mikko "Piiska" Grönroos ja namupassin maaliin antoi Pasi "Slipoveri" Suonpää ja näin pörssipakkien Jannen ja Pasin tuhkimotarina saa jatkoa. Pelin hienoimman suorituksen teki Timo "Karhun tappaja" Ahmaoja sooloilemalla Ovethkinmaisen taituroinnin ja nikkaroiden koko kentän kahville raskailla jaloillaan mutta perus jäätyminen tapahtui 15,3 cm ennen maaliviivan ylitystä mutta kokonaisuudessaan varsin miehekäs suoritus kun ottaa huomioon vartalon jäykkyyskertoimen minkä mies omistaa. 15 minuuttia ennen pelin loppua Konera käy tuikkaamassa loppulukemiksi 4 - 3 Koneralle ja kirvelevä tappio on niskassa.

Lehdistötilaisuudessa Mikko "Muki" Grösnroos esitteli sääntöjen rajamailla olevaa uutta Idän ihmettään ja lupasi että Idän ihmeen esittelyä ei jatketa enää PK:n tiskillä.

Illan tehot: Aki 1+0, Mikko 1+0, Sami 1+0, Janne 0+1, Ahma, 0+1 ja Pasi 0+1

Illan tähdet: 3. Pekka Setälä, 2. Timo Ahmaoja, 1. Mikko Grönroos
26.12.2011 - Kärkitaisto toi pisteet kinkunsulattelussa Boostersille
Tapaninpäiväntanssit tanssittiin poikkeuksellisesti klo:18 reikä reikä Luvian jäähallissa Boostersin ja Ice Heartsin välillä. Tanssit oli Poriliigan virallinen kärkikahina. Peliä ennen oli navat hyvin muotoiltu kuntoon. Saunailta kevensi sopivasti Big Badin otetta otteluun ja nähtävissä oli taisteleva ryhmä.

Ensimäinen erä pelattiin nolla nollaa ilman tilasto merkintöjä ja asenne oli kaikilla kunnossa Joulun jälkimainingeissa.

Taulussa 33 min ja ruvettiin ottelussa toden teolla hakemaan asetelmia sarjataulukkoon. Ice Hearts karkasi helpon oloisesti 1 - 0 johtoon mutta Tinasoturit eivät tästä lannistuneet vaan latoivat lukemat 2 - 1 johtoon. Aloitusvoitosta lukemat 1 - 1 heitti Erik "Daddy" Limnell ja häiksevän passin antoi Jari "Sähkö" Ojala. Lukemat johtoon vei Aki "Lapin lahja" Heikkilä läpiajon päätteeksi. Ratkaisu oli vertaansa vailla. Ice Hearts tasoitti lukemat 2 -2 taas helpon oloisesti mutta peli väännettiin väkisin vastustajan päätyyn ja Pekka "Ihmiskone" Setälä vei Boostersin 3 -2 johtoon ja Aki "Lapland" Heikkilä antoi unelmapassin takatolpalle. Pasi "BAD" Suonpää taisteli siniviivan omalle joukkueelle asenteella että tästä ei tulla PERKELE! Erik "Limppu" Limnell jatkoi kiekon Mikko "Rakastaja" Grönroosille joka vastustajan avustuksella sivalsi lukemat 4 -2 ja pelin lopussa Ice Hearts heitti jälleen helpon ja lukemiksi saatiin 4 - 3 Tinasotureille.

Illan tehot: Aki 1+2, Erik 1+1, Pekka 1+0, Fludi 0+1, Jari 0+1, Mikko 1+0

Illan tähdet: 3. Aki Heikkilä, 2. Mika Savikko, 1. Tero Flodström
26.12.2011 - Pataan tuli että kolisi ensimäisen kerran tällä kaudella
Perjantaina klo:22.30 Isomäen hornankattilassa pelattiin Boosters vs. Luvata Porliigan ottelu. Ottelusta uumoiltiin tasaista vääntöä ja näin kävikin. Boosters oli alusta lähtien turistinpassilla liikenteessä ja hieman yli mielisellä asenteellakin. Peliin leimattiin 14 turistipassia + MV passi Valtteri Vasaralle. Paljon hehkutettu ottelu ei kikkoja tarjonnut eikä tilasto ihmeitä. Pientä jännitystä oli aistittavissa Tinasotureiden pelissä ja se näkyi pitkälle piippu hyllylle.

Ensimäisen 50 min Boosters pelasi altavastaajana ja lukemat olivat 3 - 1 Luvatalle kunnes Big Bad sai koneen auki ja tasoitti lukemiksi 3 - 3. Mainittakoon Mikko "moukku" Grönroosin lujaakin lujempi rannari joka toi lukemat 3 - 3. Lehdistötilaisuudessa vastustajan maalivahti Niilo "Uutisvuoto" Kerminen sanoi että ei ehtinyt kissaa sanomaan kun jo helähti. Tästä pointsit Mikolle.

Illan tehot: Sami 1+0, Mikko 1+0, Aki 1+0

Illan tähdet: 3. Valtteri Vasara, 2. Mikko Grönroos, 1. Marko Kesti
13.12.2011 - Ennakkoraportti Boosters vs. Luvata kärkikahinasta
Perjantaina klo:22.30 Isomäen hornankattilassa pelataan Poriliigan kärkikahina Boostersin ja Luvatan välillä. Odotettavissa on varmasti kuumaakin kuumempi koitos kahden suuren välillä. Pelätty Luvata ei ole ollut tänä vuonna menneiden vuosien runkosarja loistossaan enää vaan taisteleva ja tiivis Boosters yhdistelmä on nokkinut tähän mennessä jyvät akanoista vakuuttavalla prosentilla. Boostersilta on taas viime peleissä nähty jäähyherkkää peliä joten voiko tuo kostautua maalien muodossa jos sama ralli jatkuu. Kokenut Luvata osaa tarvittaessa varmasti rokottaa tappavalla tavalla ylivoimasta jos sille se suodaan.

Hyvää on se että sairastupa on tyhjä ja ainoa varma asia on että Mika "Räpylä" Savikko on tolppien välistä pois mutta tämän ei luulisi hirveästi Ison Pahan pelitaktiikkaan vaikuttavan koska muut veräjänvartiat ovat esittäneet sen verran vakuuttavia koppeja saadessaan paikan. Maalivahti valintaa ei ole vielä ilmoitettu mutta varmasti maalissa nähdään voittava maalivahti. Ottelu pelataan Perjantaina ennen "happy houreja" joten korkeanpaikanleiritysten ei pitäisi vaikuttaa kokoonpanoon. Ainoa asia minkä valmennus kertoi ilmoille on että Pekka, Mikko ja Janne aloittavat nelosvitjasta ottelun koska tämän hetken ryhmitys pelaa hyvällä sykkeellä ja sitä ei haluta lähteä rikkomaan eli voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta vaan peli aika pitää ansaita omilla teoilla.

Tule ajoissa hallille koska Boostersin faniryhmä "Black Boost" tekee tifon ennen peliä ja tämä saattaa haitata pelin aloitusta ja tietenkin Boostersin cheerleader ryhmä "Big Boobs" tanssii ottelun aikana viihdyttäen yleisöä näyttävästi lanne liikkeillään. Huhuissa on pyörinyt myös että kentällä saatettaisiin nähdä myös kevyesti Ruotsia puhuva vaalea "LadyBoy" sentteriosastolla tai jos peli ei kulje niin Big Boobs ryhmittymässä on tilaa sitten loppu peliksi. Tule paikalle tai kuole!

11.12.2011 - Näin korkeanpaikan leiritysten aikaan on hyvä jakaa ohjeistusta leireille!
10.12.2011 - Tinasoturit tekivät ryöstöretken etelään 7-2 voitolla
Ottelun lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset sillä pistenikkareita oli isoliuta erinäisten syiden takia poissa pelistä. Mikko "muki" Grönroos sortui juuri ennen peliä hapokkaaseen ja tehopakki Janne "Silinterimies" Rajala oli nauttimassa etelän hedelmiä vaimo kandinaatin kera Pattyan rakkauden pyhätössä sekä Pekka "Tiki-Talk" Setälä oli kotona nauttimassa karjalanpiirakoita munavoin kera eli ykköspyssyn viittaa kantoi Jarkko "Maaliahne" Lanki illan pelissä 6+0 tehoillaan.

Lähtötilanteesta huolimatta oli vastustajana Heating kotiareenallaan monen vuoden kestomenestyjä ja finalisti. Maaliin oli saatu Janne Lehtonen heittämään "vielä yksi" peli oluen voimalla. Hyvin tuntui Carlsberg tehonneen koska Janne oli mies maalissa. Peli oli kokonaisuudessaan tasaista vääntöä koko ajan vaikka numeroiksi saatiin 7 - 2 isolle pahalle.

Ensimäisen erän hahmo oli Pasi "Iso paha" Suonpää joka sooloili semi vanhan aikaisen ja liruttaen kiekon länkkäreistä. Sami "Sanko" Suonpää taiteili lukemat 1 - 2 Boostersille Jarkko "Maaliahneen" Lanken ja Tero "Ihmiskone" Flodström syötöistä. Illan tyylikkäimmän pyyrin sommitteli Jan "Loreal" Virtanen. 3 min kiekkorallin päätteeksi Jan pelattiin nokitusten maalivahdin kanssa ja suoritus oli tylyä katseltavaa. Sekunnin murto-osassa kärkivippi etuyläkulmaan. Huomioitavaa on että kärkivippi lähti 40 cm päästä maaliviivasta mikä lisää maalin vaikeuskerrointa (7,2) huomattavasti.

Toiseen erään lähdettiin Boostersin lievässä johdossa Lisäksi mainittakoon Janne "Pattya" Rajalan kateelliseksi tekevän suoritus. Pasi otti alivoimalla kiekon omassa päässä heitti kolmois shalkovin samalla naruttaen 2-3 Heatingin tummaa poikaa ja avaamalla noin pauttiarallaa 26 metrisen määrämittaisen ja samalla vapauttaen Sami "Sanko" Suonpään läpiajoon alivoimalla ja siellä lepää! Kaj "Kapula" Wallin oli liikeenteessä kotimaan korkeanpaikan leirin jälki mainingeissa ja meno oli sen mukaista koska jaloista oli kadonnut 50% teho pois illan koitoksessa mutta jalkakone luisteli Zapomaisen maalin silti vaikka karstaa oli koneessa selvästi nähtävissä.

Illan erikoisuudeksi voidaan sanoa että aloitusvoitot menivät suvereenisti Heatingille 75% - 24% ja kaksi tasapeliä. Pelaajamarkkinat käyvät kuumina joten nähtäväksi jää lähteekö Urheilutoimenjohtaja kalaan vielä ennen kevättä. Mikä mahtaa olla "Etelän reissun" lopullinen anti. Mahdetaanko saada kevyesti ruotsia puhuva vaalea "Ladyboy" vielä aloitus specialistiksi ennen kovien pelien alkua.

Illan tehot: Erik 1+1, Jarkko 0+1, Aki 1+2, Sami 2+2, Fludi 0+2, Jan 1+0, Kaj 1+0, Pasi 1+2

GM tähdet: 3. Tähteä Sami Suonpää, 2. Tähteä Aki Heikkilä 1. Tähti Janne Lehtonen

Akin ja Erikin tähdet: 3. Tähteä Pasi Suonpää, 2. Tähteä sami Suonpää 1. Tähti Janne Lehtonen

1.12.2011 - Boosters mursi Isonhallin kirouksen ja marssi 7 muna voittoon!
Viikon todella kovaa treenannut Boosters kohtasi Mylly Teamin Isomäen hornankattilassa. Kolmella kentällä otteluun lähtenyt iso musta suorastaan leikkiteli Mylly Teamin kustannuksella. Paljon oman pään hakuja viime aikoina treenannut Big Bad Boosters sommiteli toinen toistaan näyttävämpiä sisäänmenoja Mylly Teamin alueelle. Kaavasta poiketen Jarkko "Risto Ripe Siltanen" Lanki ei paljon oman pään hakuja kumarrellut vaan junaili 2 soolomaalia pakin tontilta. Hän suorastaan lensi kerosiinin voimalla läpi kentän ja käytti tavaramerkkiään raudan lujaa rannariaan ja tietysti MPT uudella mailalla - Mahtaako tällä olla jokin yhteys Ripen oivaan vireeseen. "No mulla tuli paikka nousta pelissä pari kertaa kun meidän hyökkääjät ajoittivat haut omille nopeuksille ja eivätkä olleet mukana minun pelitilanne nopeudessa. Lopuksi Ripe lähettää lehdistötilaisuudella Äitille terveisiä ja sanoo ihannoivansa Suomalaisia missejä".

Ekan erä aikana vanhaa kunnon Boostersia nähtiin koko 30 minuuttinen. Toinen erä meni numeroiden kaunisteluun kokonaisuudessaan. Toisen erän näyttävin suoritus tuli Anssi "Mikä se on? JaGR!" Isomäeltä. Hän pisti latotanssit pystyyn valssin tahtiin kulmassa ja askelmerkkien mennessä kohdalle rannasi Jagr etuyläkulmaan nuppineulan mentävästä raosta ja tottakai ylärima äänitehosteiden kera ja elokuvakohtaus oli valmis oskarin suorituksella. Nähtäväksi jää huomioiko Hockey Night suorituksen vuoden maalina Gaalaillassa.. Kokonaisuutena ehjä 60 minuuttinen pitkästä aikaa. Erityismaininnan loistavasta pelistä ansaitsevat Marko "Kemiran suurijohtaja" Kesti oivasta alakerran johtamisesta ja Atte "GTI ja missin kanssa kimpas styylaava" Heinola. Atte pohjusti Boostersin ensimäisen nollapelin tällä kaudella. Kova työ on se joka tuottaa näköjään tulosta kun junan suunta on balanssissa jälleen se purskuttakoon päätyyn asti tällä kertaa. Operatiivinen ja Isomäki, vaikenee.

Illan tehot: Erik 0+2, Jarkko 2+0, Pekka 2+1, Aki 1+2, Anssi 1+0, Sami 0+1, Mikko 0+2, Marko 1+2

Illan tähdet: 3. Tähteä Jarkko Lanki, 2. Tähteä Atte Heinola 1. Tähti Marko Kesti

24.11.2011 - Big Bad Boosters oli keskiviikon illassa sananmukaisesti iso ja paha!
Keskiviikon ottelu VVK:ta vastaan pelattiin ensimäistä kertaa Porin pyhätössä Isomäessä. Touch and Go:n soidessa kentälle tulo musiikkina astui kehään ensimäistä kertaa historian aikana täysi Boosters lauma. Pelin alku lupailikin hyvää koska ensimäinen 10 min pelattiin vahvassa Boostersin paineessa VVK:n keskittyessä vain puolustamiseen. Pelin alku oli tyylikästä ja ryhdikästä kiekkoa parhaimmillaan. 1-0 teki Setälän viisikko maalinedushässäkän päätteeksi. Tosin tilanne oli niin sekava että maalimerkinnän olisi voinut arpoa kenelle vain viisikosta ylivoiman aikana mutta tuttuun tyyliin Pekka sai äänensä eniten kuuluviin ja tahto meni läpi tuomareille. Toisen ylivoiman aikana Timo "Ahman tappaja" Ahmaoja näytti miksi vyöllä on 20-vuotiaiden MM-kulta vuodelta 98. Aloitus voitto ja viisikko kasaan ja kun kädetön ylivoima ei tarjonnut syöttöpaikkoja napautti Ahma voimalla ja tyylillä tyylipuhtaan voima rannarin siniseltä suoraan vasempaan yläkulmaan ja Isomäki repesi euforiseen tunnelmaan. Nähtäväksi jää onko vanha kettu herännyt ja ottamassa leederin paikan pysyvästi alakerrasta, sitä odotellessa!

Toinen erä ja Boosters lauma muuntui nopeasti päättömäksi kanalaumaksi sinkoillen kentällä ilman minkäänlaista päämäärää ja näyttäen samalla mistä slougan "Big Bad Boosters" on muodustunut ja ottaen ryhdikkäästi 9 jäähyä mukaan lukien Sami Suonpään käytös 10 min. Pelin loppu hetkillä tinaoturit saavat jäähyn ja boksiin astelee numero 63 mailan kiinnipitämisestä. Jostain kumman syystä sekoillaan taas oikein kunnolla erikoinen tasoitusmaali tulee niin että Kaj Wallin tulee aloitukseen hieman myöhässä kurvaten suoraan maalivahdin edestä tuomarin samalla tiputtaen kiekon jäähän ja VVK:n laukaus muuttaa matkalla suuntaa vielä luistimesta ja farssi on valmis. Tuntuu että tällä hetkellä ehjän 60 min pelaaminen tuottaa suurta tuskaa isolle pahalle. "Janne Rajala Urheilutoimenjohtaja kiteytti lehdistötilaisuudessa ongelma kohdat lyhyesti ja ytimekkäästi että viisikko pelaaminen on kadonnut ja omanpään puolustus pelaamisessa oman paikan puolustaminen on unholassa. Seuraavat jäävuorot ja palaamme perus asioiden ääreen eli kiekko harjoittelemme perus hakuja omasta päästä niin että hyökkääjät pelaavat haun vauhtiin ja sen jälkeen kiekko liikkeelle ja lopetamme sen ns. omaan pussiin pelaamisen kaukalossa. Jäähyt ovat osa peliä ja pitkässä juoksussa niitä tulee aina mutta pelikirja on se mikä ratkaisee" - Janne Kiteyttää. ISON kiitoksen voi jakaa Atte Heinolalle pistepussin karttumisesta sillä hän oli mies maalissa.

Illan tehot: Erik 0+1, Ahma 1+0, Pekka 1+0, Aki 0+2

Illan tähdet: 3. Tähteä Timo Ahmaoja, 2. Tähteä Atte Heinola 1. Tähti Aki Heikkilä

14.11.2011 - Boosters jatkaa kulkuaan kuin idän pikajuna!
Arto Impolan lemmikki joukkue Boosters kohtasi tuttuun tyyliin lauantai-illalla ilta hämärässä klo:21.00 edukseen pelanneen Kings Teamin. Kings osoittautuikin ennakkoraporteista päätellen hyvin vahvaksi ykdistelmäksi ilman sen suurempia pelimiehiä vaan nojautuen vahvaan joukkue pelaamiseen. Jos laatikossa tappelee samasta kiekosta kaksi hyvin saman tyyppistä joukkuetta isolla asenteella niin loppulukematkin 2 - 1 Boostersille vahvistavat sen.

Ennakkoraportti ilmoitti että Kings Teamin hitaaksikin parjattu syömähammas JaaGR olisi maajoukkue komennuksella mutta loppujen lopuksi maajoukkue tehtävät eivät painaneet vaan mies toimi kapellimestarina Kingsien vahvassa hyökkäyksessä. Peli aaltoili pitkään 0 - 0 lukemissa kunnes Pasi "movember" Suonpää pääsi viiksiensä voimalla sivaltamaan tyhjään maaliin lukemiksi 1 - 0 Erik "Daddy" Limnellin oivasta passista. Maali oli sinänsä "halpa" koska se tuli erotuomarin suosiollisella avustuksella mutta kaikki lasketaan pitkässä juoksussa.
Erän loppu puolella Kings tasoitti lukemiksi 1 - 1 vahvan myllytyksen päätteeksi.

Toinen erä pelattiin pienoisessa Kingsien hallinnassa. Hyökkäykset vyöryivät kohti Mika "Man of the Match" Savikko maalia mutta loppujen lopuksi maalipaikat eivät olleet haaste pelin kuninkaalle. Erän puolessa välissä ns. ykkösnyrkki iskee painetta Kings maalille ja pitkän kiekkorallin päätteeksi Pekka "Duracellpupu" Setälällä on jäniksenkäpälät takataskussa ja sivaltaa myllyn päätteeksi lukemat 2 - 1 ja kilpikonna voi alkaa. Pelin lopussa Kings pelaa 6 kenttäpelaajalla ja Kaj "jalka työskentely" Wallin pääsee vahvojen jalkojensa ansiosta koittamaan tyhjään maaliin mutta jalat ovat sen verran vauhdissa TAAS että liian nopean liikkeensä ansiosta hän päättää kuljettaa kiekon maaliin asti mutta ilmeisesti vauhtia oli formuloiden verran koska kurvi menee suoraksi ja jo varmalta tuntunut 3 - 1 niitti jää toteutumatta.

Ainoa varma asia on että yllätykset on lusittu ja tuntuu että joka joukkue metsästää hyeenan lailla Big Bad Boostersin päänahkaa. Toistaiseksi tuhkimotarina saa jatkoa mutta kuinka kauan, koska sarjan vihatuin ja pelätyin yhdistelmä ei esitä enää alku kaudessa tuttua viisikko pelaamista vaan omassa päässä on nähty useita sinkoilun merkkejä pelaamalla itsensä pois tilanteesta. Jatkossa viisikko pelaamisen pitää olla totutulla tasolla jotta kurssi säilyy oikeanlaisena. "Ainoa varma asia on että maanantaina treeneissä mennään kovaa ja helvetin kovaa. Nöyryys pitää saada vaikka väkisin oman pään pelaamiseen takaisin. Ei me voida jatkaa kovinkaan kauan nähdyllä oman pään pelaamisella. Tarvittaessa vedetään vaikka koko 60 min viivoja jotta ymmärretään pelata omaa paikkaa boksin sisällä." GM Pasi Suonpää puhisi ottelun päätyttyä.

Illan tehot: Erik 0+2, Pasi 1+0, Pekka 1+0, Aki 0+1

Illan tähdet: 3. Tähteä Mika Savikko, 2. Tähteä Erik Limnell 1. Tähti Tero Flodström

11.11.2011 - Iltaläksyä joka pojalle - Kings Team scoutattu UTJ:n toimesta!
6.11.2011 - Huono, huonompi ja Boosters, mutta silti Invincible Big Bad Boosters
Lauantai-ilta ja iltavalaistus kun kiekko tippuu jäähän Luvian maaseudulla ja vastakkain Big Bad Boosters ja Kings Papat. Ottelusta ei muodostonut yleisöystävällistä viihdettä vaikka peli pelattiin kauden suurimmalle yleisömäärällä (3 ilmaista katsojaa). Pelin tempo taso muodoistui loppujen lopuksi kuin SM-Liigan tiistai peli Isomäessä eli pelataan pois alta ja moukulle - Grönroosin sanoin. Moukku taisi olla loppujen lopuksi monen mielessä koska ensimäinen 15 min ja peli oli 1 - 1. Puoliajalle mentiin kuitenkin 3 - 1 tilanteessa ja karstat oli karistettu koneesta pois näin ollen.

Toisella puoliajalla alkoi jo ilmeisesti maistumaan kylmä moukku jo joidenkin pelaajien suupielessä koska loppulukemiksi taottiin 10 - 2 Boostersille kauden huonointa peliä esittäen. Suurimpana moukku kuninkaana kunnostautui Alias Korkeanpaikanleiri Mikko Grönroos 4 + 2 tehoilla. "Puoliajalla sovittiin poikien kanssa että vastustajan pakeille pitää antaa enemmän painetta koska sieltä ei löydy yhtään peliä tekevää puolustajaa ja painetta saatiin hyvin toinen puoliaika kokonaisuudessaan ja kertoohan siitä 7 - 1 erä meille. Jos totta puhutaan ei vastustajalta löytynyt edes reservistä yhtään niin pelivahvaa pakkia mitä meidän jengistä löytyy" - Pörssipakki Janne Rajala veisteli pelin päätyttyä.

6 peliä ja piikkipaikka Big Bad Boostersilla. Paljon pitää silti vettä virrata Kokeämjoessa jotta tuo tila säilyisi edes Joulutaukoon asti koska todellisuudessa eilisen kaltaisella esityksellä ei mennä PK:n tai OP:n tiskille hakemaan yhtä lisä pinnaa arkkuun jotta puolivälin krouvissa oltaisiin vielä piikkipaikalla.

Illan tehot: Mikko 4+2, Sami 1+1, Pekka 1+3, Janne 0+2, Aki 2+1, Fludi 0+1, Jarkko 2+1, Ahma 0+1 ja Pasi 0+1

Illan tähdet: 3. Tähteä Sami Suonpää, 2. Tähteä Mikko Grönroos 1. Tähti Timo Ahmaoja

29.10.2011 - Invincible Boosters jatkaa kulkuaan Autotaloa vastaan
Klo:22.11 Perjantai-ilta ja kotiareena - Invincible Boosters jatkaa vakuuttavaa menoaan. Pelin alku pelattiin ilmapiiriä haistellen koska Autotalon pistepussi näytti pyöreätä munkkirinkkilää vaikka pukukoppiin tuli toinen toistaan kovempia pelimiehiä Suomen tantereelta. Alku haisteluiden jälkeen pelattiin varsin Kanadalaistyyppistä kiekkoa jossa kiekoista taisteltiin sotureiden tapaan. Pelitila on ahtaan puoleinen taitavien kiekkoniekkojen pelatessa peliä. Laidat kolisi ja peli oli rehtiä vääntöä. Autotalon munkkirinkilän syönti ei onnistunut alkuunkaan koska jo 10 minuutin pelin jälkeen taululla komeili 3 - 0 lukemat. Ensimäinen puoliaika kokonaisuudessaan mentiin Tinasotureiden määrätessä marssijärjestyksen.

Toinen puoliaika ensimäinen 10 min oli tervan juontia Boosterille ja Autotalo pääsikin peliin mukaan ja tasoitti lukemiksi 4 - 4 ennen kuin Soturit repivät natsat pois ja käärivät hihat nöyrin pojin. Pelin loppupuolella Pekka Setälä heitti lukemat 5 -4 ja alkoi armoton taistelu pelitilasta jopa ilmatila oli tarkkaan vartioituna koko ajan. Ajassa 53 min ja Pekka rouhii itselleen 3 min jäähyn ja pelko alkaa hiipiä jo joka miehen mustan paidan alle kun katsottiin Autotalon kokeneen ykkösylivoiman nimilistaa mutta jälleen kerran Boosters osoitti että joukkue on se ketä voittaa ja taistelee ja jäähyn aikana tehtiin 2 alivoima maalia pelin loppulukemiksi.

Illan hahmo oli Sami Suonpää joka teki 2 todella näyttävää maalia ja vanhaparta Pasi Suonpääkin osoitti heräämisen merkkejä syyshorroksesta sooloilemalla varsin miehekkään nousun pelin lopussa. Nähtäväksi jää herääkö vanhaparta todenteolla syyshorroksesta ja haastaa Janne "Turhien vakuutuslaskujen noutajan" Rajalan ykköspakin pallista vai jatkuuko syyshorros...

Illan tehot: Erik 1+2, Sami 2+0, Pekka 2+1, Janne 0+3, Aki 2+1, Fludi 0+1, Kaj 0+1 ja Pasi 0+1

Illan tähdet: 3. Tähteä Sami Suonpää, 2. Tähteä Erik Limnell 1. Tähti Aki Heikkilä

22.10.2011 Peli rutiini toi pisteet Boostersille
Kaavasta poiketeten iskettiin kiekko jäähän jo klo:12 aamupelillä ja jo alusta asti näki että tinasoturit olivat karistaneet unihiekan silmistään paremmin koska pelitempo oli astetta parempi vastustajaa. Boostersilla oli vaikeaa saada juonesta kiinni koska vastustaja pelihuumori oli jäänyt sängyn puolelle ja tempotasoltaan heikko ottelu kallistui Boostersille 4-1 ja näin tinasoturit ovat ainoa puhtaan pelin joukkue sarjassa.

Pelin erikoisuudeksi nousi ainoastaan se että sotureiden liideriksi alakerrassa nousi Janne Rajala ja nähtäväksi jää miten pörssikärki pystyy käsittelemään uuden tilanteen ensi viikon pelissä olemalla joukkueen ykköspakki. Tilanne on Jannelle uusi ja haastava mutta toivottavasti huutoon vastataan isännän elkein.

Nuorisovitja Sami Sanko - Jan "Pata legenadan poika" Virtanen oli Boostersin toimivin vitja illan koitoksessa luoden alati kovaa painetta mm. Sami "virhe altis" Hatanpäälle E-Teamin uudelle hankinnalle ja tämä toi lukuisia läheltä piti tilanteita. Maalipaikkojen mukaan peli olisi voinut olla rumempaakin lueattavaa mutta vastustajan Satama Kuningas Hacklin oli mies vastustajan maalilla. Urheilutoimenjohtajan mukaan scouttaus jo osoitti mitkä ovat vastujan maalivahdin heikot kohdat mutta peliä alustavassa palaverissa pojat ilmeisesti olivat enemmän Winstonin tai PK:n tiskillä ajatuksissaan koska analyysi ei uponnut tinasotureihin.

Seuraavaksi vastaan astuu aina paha Autotalo mutta Urheilutoimenjohtaja lupaa että ensi viikon vastustaja scoutataan paremmin kuin edellinen vastustaja niin ei pääse tulemaan yllätyksiä pelitemmon suhteen.

GM:n tähdet: 3. tähteä Jan Virtanen, 2. tähteä Pekka Setäläja 1. tähti Janne Rajala

15.10.2011 - Porin Konera oli vastaan tulijana Boostersin leveän materiaalin käsittelyssä

Perjantai-illan huumaa koettiin Boostersin kotiareenalla tosin Boosters joutui operoimaan vierasjoukkueena kotiareenan sykkeessä. Boosters joka tunnetaan tutummin Tinasoturit osoitti nopeasti että sota ei miehiä kaipaa vaan myllytti leveällä rintamalla peliä. Edes Jarkko "maalihai" Lankin korkeanpaikan leiri ei haitannut tinasotureiden menoa.

Pelin hahmoina toimivat alakerran liideriksi noussut Tero Flodström ja yläkerrassa kunnostautuivat ns. Kakkosvitjan laiturit Mikko Grönroos joka on vain muisto vaikeasta viime kaudesta ja Duracell pupunakin tunnettu Kaj "DNA Pomon sukulainen" Wallin. Kakkosvitja piti koko pelin ajan Koneran kokenutta alakertaa pihdeissään mahtavalla kiekon liikuttelulla yläkerrassa ja rohkella haastamisella pelitilanteissa.

Tinasotureiden peliin on tullut rento pelaamisen meininki ja kiekko liikkuu tyylikkäästi mieheltä miehelle ilman sen suurempia panikointeja edes kotiareenan haastava NHL tyyppinen kaukalo ei haitannut kylmä hermoisten sotureiden pelitilan haltuunottoa. Joukkueesta huokuu jääkiekon nykytrendien mukaan pelaaminen eli hallitse peliä pitämällä kiekko itsellä sekä hyökkäykset venutetaan pitkiksi syöttöketjuiksi hyökkäysalueella ja tämä mahdollistaa sen että jos pelaat enemmän vastustajan alueella yleensä hallitset ottelua.

Lopputulokseksi kirjattiin 5 - 3 Boostersille ja tehot jakautuivat Mikko Grönroos 2 + 0, Janne Rajala 0 + 2, Tero Flodström 1 + 0, Pekka Setälä 1 + 0, Kaj Wallin 1 + 0 ja Pasi Suonpää 0 + 1. Kuntokäyrä on edelleen nouseva ja ensi viikolla Boostersin testaa E-Team Luvialla.

GM:n tähdet: 3. Tähteä Mikko Grönroos, 2. Tähteä Tero Flodström ja 1. Tähti Kaj Wallin

Lisätietoja: Operatiivinen

10.10.2011 Boosters voittoon HC Intersportista
Lauantai-illan hegemoniaa koettiin Boosters vs. HC Intersport ottelussa Luvialla. Intersport oli marssittanut jäälle harrastesarjan kaksi V-mäisintä pelaajaa hiillostamaan kotijoukkuetta mutta kuntokäyrä on nouseva ja Boosters marssi 5-2 voittoon rutiininomaisesti. Ottelun tehovitjana hääri ns. ykkösvitja joista parhaiten kunnostautui Pekka Setälä 3+1 tehoilla ja Pekkaa säestivät Erik Limnell ja Aki Heikkilä 0+2 tehoilla.

GM:n tähdet: 3. tähteä Pekka Setälä, 2. tähteä Mikko Grönroos ja 1. tähti Tero Flodström

27.9.2011 - Marko Kesti alakertaan tuomaan johtajuutta
Boosters on vahvistanut alakertaansa Kärppä vahvistusten siirtojen kariuduttua. Marko Kesti draftattiin Schatlebenin joukko-osastolta alakerran tykiksi. Fludi sai näin varteen otettavan kilpailijan Boostersin kovimman rannelaukauksen titteliin.

Urheilutoimenjohtaja on lisäksi lähettänyt sopimustarjouksen Mika Rontille ja tästä tiedotetaan kun asiat etenevät toivotulla tavalla. Mahdollista on että Ässien vuoden 2005 vuoden pakkipari Mika Rontti ja Timo Ahmaoja luutivat samassa pakkiparissa Boostersissa kaudella 2011-2012.

Lisätietoja: Urheilutoimenjohtaja
20.9.2011 Harjoituspeleistä ja sarjaohjelmasta
Harjoitusottelut Tiistaina 27.9 Pikkuhallissa (Kings Papat) ja Keskiviikkona 5.10 Isohallissa niin ottakaa pikkurahaa mukaan noin 4 euroa mieheen. Jäävuorokulut ja tuomarikulut pitää kuitata niiden ketä tulee pelaamaan.

Sarjaohjelman ensimäinen kierros on ilmestynyt ja se on katsottavissa ottelut osiossa! Huomioikaa että tänä vuonna pelataan 3 eri hallissa.

Sarjamaksun loppu erä kuitataan ASAP joukkueen tilille ja jokainen hoitaa tämän ASAP!!!!!! Kiitos!!!!

Lisätietoja: Operatiivinen / Talousvastaava
10.9.2011 - Harjoitusottelu Boosters vs. Kings Papat
Tiistaina 27.9 klo:22.00-23.00 pikkuhallissa pelataan harjoitusottelu Kings Pappoja vastaan.

Lisätietoja: Operatiivinen
10.9.2011 Jan-Mikael Virtanen teki loppu kauden mittaisen sopimuksen
Jan-Mikael Virtanen teki vuoden pahvin Boostersiin. Urheilutoimenjohtaja odottaa Virtaselta vahvaa kiekollista peliä kauden aikana sekä kapellimestaria kakkos ylivoimaan. Jan kuuluu kuuluisaan Virtasen kiekkoperheeseen jossa Isä Janne ei esittelyjä kaipaa ja veli Kim luutii alppimaassa.

Lisätietoja: Urheilutoimenjohtaja
30.8.2011 - Mika Savikko kiinnitetty maalivahtiosastolle
Lyhyeksi muodostuneiden neuvottelujen jälkeen Mika Savikko on kiinnitetty viimeiseksi Abloy lukoksi tolppien väliin. Saimme pelaajamarkkinoilta sen tärkeän lenkin mitä metsästimmekin hyvin vahvistuneen puolustuksen turvaksi. Urheilutoimenjohtaja kommentoi hyvin edenneiden neuvottelujen jälkeen. Sopimus on mallia 3+1 jossa seuralla on optio.

Lisätietoja: Urheilutoimenjohtaja
30.8.2011 Boostersin logoskaba!
Jokainen arvonsa tunteva seura tarvitsee kasvot joten nyt ruksataan Boostersin logoskaba käyntiin! Tyyli vapaa ja avoin kaikille. Logo ehdotukset voi lähettää pasi.suonpaa(a)citidigi.fi osoitteeseen 30.9 mennessä. Logo ehdotukset julkistetaan Corner Operatiivinen osiossa josta ääniä voi käydä antamassa Perjantai 14.10 asti.

Lisätietoja: Operatiivinen
30.8.2011 - Jäätreenit alkavat Maanantaina 3.10 klo:18-19 pikkuhallissa
Kaverit, sukulaiset, Isät, Mummot ja kaikki mukaan eli jokainen voi vapaasti pyytää kavereitaan pelailemaan vuorolle.
Janne Rajala ja Pekka Setälä hoitavat OP:n oranssin jättipossun paikalle mihin tilitetään vuoro.
Sovellamme ehdotonta velaksi ei pelata politiikkaa joten tämä tiedoksi kavereille!!!

Lisätietoja: Operatiivinen
30.8.2011 Pelipassit kuntoon jokainen!
http://www.finhockey.fi/palvelut/sporttirekisteri/pelipassit/
Yllä olevasta osoitteesta voi käydä hoitamassa pelipassin kuntoon. Muistakaa vakuutus myös kaudeksi!

Lisätietoja: Pekka Setälä
27.8.2011 - Kauden aloitussaunaillan päätökset
Omassa palaverissa päätimme kausimaksuksi 130€ per äijä joka tulee ehdottomasti olla maksettuna ennen ensimmäistä peliä, jos ei suoritusta ole tullut niin ei pelaa.

130€ koostuu --> 1400€ kausimaksu, 650 tuomarimaksut, 160 muutama uusi paita sis. painatukset = 2210€ / 17 pelaajalla = 130€ nuppi

50€ ERÄPÄIVÄ 15.8.2001 (puuttuu kolmelta joten maksu asap!!)
80€ ERÄPÄIVÄ 30.9.2011

*Boostersin Tilinumero FI42 5700 8120 2471 30*

Lisätietoja: Pasi Suonpää / Pekka Setälä